10.4.2014

Tutustumiskäynnit ohjaustoiminnnan mahdollisuuksiin

Kävimme tutustumassa erilaisiin ohjaustoimintakohteisiin Joensuussa. Saimme jokaisesta paikasta hyvin infoa sekä opetuksesta että kursseista ja ihmisten toiveista.


Joensuun seudun kansalaisopisto

Ihmiset haluavat kansalaisopistolta monipuolisesti eri pituisia kursseja, sekä viikottaisia pitkiä kursseja että lyhytkursseja. Jotkut kurssit ovat sellaisia, että niitä pidetään vuodesta toiseen, esim ompelukurssi.  Kursseja voi myös toivoa. Toiveryhmä käynnistyy kahdeksalla henkilöllä. Näitä "äkkilähtö"- kursseja järjestetään erityisille tarpeille ja toivelle, esimerkiksi "Sukkahousupeikot". Hyvä lyhytkurssin pituus on 12-18 tuntia, esimerkiksi huovutuskurssi, joka alkaisi parin tunnin infolla, jonka perusteella tehdään tarviketilaukset. Opetusta olisi sitten lauantaina ja sunnuntaina kahdeksan tuntia molempina päivinä. Kansalaisopiston kursseilla opiskelijat maksavat tarvikkeensa itse ja joskus hankkivat tarvikkeet itsenäisesti.

Hyvä kansalaisopiston opettaja on innostava ja markkinointi kykyinen. Opettajat ovat tuntiopettajia ja työ on osa-aikatyötä. Saimme tietoa opettajan työsuhteeseen ja palkkaukseen liittyvistä asioista sekä siitä, miten lukuvuosi suunnitellaan. Meidän koulutuksellamme voi tarjoutua tuntiopettajan töihin. Erillistä opettajan koulutusta ei tarvita ja harrastuneisuudesta on etua.


Taitokortteli

Taitokorttelin asiakkaiden ikähaarukka on laaja. Kurssitarjonnasta löytyy sekä lasten taiteen perusopetusta että säännöllisesti kokoontuvia kerhoja (esimerkiksi seniorikerho ja neulekerho). Tarjolla on myös paljon kaikille avoimia lyhytkursseja, jotka ovat yleensä ilta-aikaan. Taitokorttelin asiakaskuntaan kaivattaisiin lisää miehiä. Kehityksen kohteena on kurssien aikataulutus. Tällä hetkellä tarjonta on iltapainotteista ja kysyntää olisi myös päivä- ja iltapäiväkursseille.

Saimme myös täällä tietoa opettajan työsuhteeseen ja palkkaukseen liittyvistä asioista. Myöskään Taitokorttelille ei vaadita opettajan pätevyyttä. Meidän koulutuksellamme on mahdollista päästä ainakin harjoitteluun ja työkokeiluun. Useita opiskelijoita koulultamme on ollutkin Taitokorttelilla työssäoppimassa.


Jokikadun työpajan kuntouttava työtoiminta

Työpajalla toimii tekstiili-, atk-, puu-, keittiö- ja musiikkipaja. Työpajalla käy monen ikäisiä asiakkaita, nuorimmat ovat 17 ja vanhimmat eläkeikäisiä. Tekstiilipaja toimii kahdessa vuorossa. Työpajojen työaika on vähintään 4h vuorokaudessa. Asiakkaat vaihtuvat pajalla useasti. Työpajan tarkoitus on kartoittaa asiakkaiden työkykyä, antaa mahdollisuus itsetutkiskeluun sekä tukea asiakasta elämänhallintataidoissa. Asiakkaiden valmistamia tuotteita myydään käsityömyymälä Vihmerässä sekä itse työpajalla. Työpaja valmistaa myös tilaustuotteita Joensuun kaupungin eri yksiköille. Työpaja toimii yhteistyössä toisen työpajan, Sovatekin kanssa.
Musiikipajan bändi käy soittamassa erilaisissa paikoissa, mm. keskussairaalassa. Atk-pajalla taas opetellaan tietokoneen käytön perusteita.

Työpajan ohjaajalta vaaditaan sosiaalisuutta, tilanneherkkyyttä, kärsivällisyyttä ja kuuntelutaitoa. Ohjaajaksi pääsemiselle ei ole pakollisia koulutusvaatimuksia.


Kotikartano

Kotikartanolla toimii tekstiilipaja, jossa on mahdollisuus mm. kankaanpainantaan, huovutukseen, ompeluun, kudontaan ja askarteluun. Muita pajoja siellä ovat puupaja ja kehystämö sekä it-kammari. Asiakkaiden valmistamia tuotteita myydään Kotikartanon omassa pikkupuodissa. Myytäviä tuotteita siellä ovat esim. sisustustekstiilit, käsityöt, kortit ja puutyöt.

Kotikartano tarjoaa ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa mielenterveystyötä, työelämävalmiuksia edistävää päivä- ja työtoimintaa , koulutus- ja kurssitoimintaa, kerho- ja vertaisryhmätoimintaa sekä leirejä. Kotikartanolle on mahdollista päästä työkokeiluun te-toimiston kautta tai tulla työharjoitteluun koulun työssäoppimisjaksolla. Kotikartanolla on työtoimintaa ympäri vuoden, myös kesällä.

Kotikartanon kylätalolla toimii avoin ATK-kerho ja käsityökahvila. Käsityökahvilaan voi tulla tekemään omia käsityöprojekteja. Parillisilla viikoilla siellä on ohjatut teemat.


Sovatek-säätiö

Sovatek-säätiö tarjoaa apua ja erilaisiin päihdeongelmiin ja riippuvuuksiin. Sovatek edistää työllistymistä ja auttavat syrjäytymisuhan alla olevia kuntoutuksen ja koulutuksen keinoin. Yksi kuntoutuksen toimintatavoista on taitopaja.

Taitopaja on suunnattu kaikille 18 vuotta täyttäneille henkilöille, jotka haluavat elämäänsä tekemistä ja virikkeitä, haluavat opetella uusia asioita tai nostaa vanhoja taitoja esiin tai kehittää omaa osaamistaan. Tavoitteena voi olla vaikka elämänlaadun parantaminen löytämällä uusia ulottuvuuksia ja selviytymiskeinoja arkeen, omien taitojen kartuttaminen ja uuden oppiminen, omien voimavarojen löytäminen ja tunnistaminen ja hyvinvoinnin lisääminen, itsetunnon ja toimintakyvyn vahvistaminen. Taitopajan nykyiset asiakkaat ovat monenikäisiä nuorista yli 60-vuotiaisiin.

Taitopaja on avoinna maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Asiakkaat voivat hakeutua ryhmiin joko olemalla yhteydessä suoraan ryhmän ohjaajaan tai kysyä ryhmistä muualla Sovatekissa asioidessa. Työmenetelminä käytetään toiminnallisia ja luovia menetelmiä. Taitopajan ohjaajalta toivotaan kärsivällisyyttä, epävarmuuden kestävyyttä, intoa opettamaansa asiaan ja avoimuutta.

Sovatekilla vieraillessamme saimme hyvän ja monipuolisen esittelyn.Ryhmäämme kannustettiin hakeutumaan esimerkiksi harjoitteluun Taitopajalle, missä on mukavat tilat ja missä asiakkaat saavat harjoittaa kädentaitojaan. Materiaaleina Taitopajalla käytetään lähinnä kierrätysmateriaaleja, joista jokainen asiakas saa tehdä, mitä itse haluaa. Taitopaja on syksyllä saamassa uusia tiloja, jotka mahdollistavat monipuolisemman toiminnan, ja syksyn toimintaan kaavaillaankin esimerkiksi ruuanlaitto- ja valokuvauskursseja.

Senioriryhmä: Paperirullataide


Talouspaperirullista taidetta 



Paperirullataide oli alussa kiva idea, kunnes huomasimme, että tapa, jolla teimme, on todella aikaa vievä. Itse rullan leikkaaminen ja muotoilu oli nopeaa, mutta maalaaminen ja maalin kuivuminen vei aikaa todella paljon, sekä liiman kuivuminen. Tulimme maalaamisen suhteen siihen, että spray-maalaamalla saa maalattua palaset nopeammin, sekä että liimaaminen tapahtuu ennen maalaamista, jolloin tulee vähemmän odotusaikaa ja työvaiheita vähenee. Tosin itse emme kokeilleet spray-maalausta.

Työvaiheet kuvasarjana:


Tarvittavat tarvikkeet: paperirullat, sakset, liima, maalia siveltimiä ja klemmareita.


Terälehtipalojen maalamista.

Maalatut palat, vaaleanpunaisia terälehtiä, että vihreitä lehtiä. 

Terälehtien yhteen liimaamista käyttäen apuna klemmareita.

Terälehtien ja lehtien liimaamista kehikkoon, teipin ja klemmareiden avulla

Valmiit koristeet.